Esittely

Asumme polvijärvellä kauniin höytiäisen rannalla. Tällä hetkellä kahden koiran kotikenneli. Koirien Kanssa työskentely alkoi jo lapsena,kun kotona oli aina metsästys koira tai useampi. Todeteolla koira harrastus pääsi vauhtiin  vuonna -88 kun otimme ensimmäisen noutajamme. Kultsusta kehittyi varma ja taitava linnustus koira joka sitten vuonna -92 synnytti pentueen josta jätimme kotiin narttu pennun, (lilin). Kennelnimemme taviluhdan hyväksyttiin seuraavana vuonna -93. Lili poistui luotamme viidentoista vuoden elämän eläneenä vuonna -07,jolloin metsästys harrastus oli jo jäänyt vähemmälle päätimme hankkia seurakoiran joka täyttäisi Lilin jättämän suuren tyhjyyden. Sellainen löytyi sitten kesäkuussa -07 saksanpystykorviin lukeutuva mittelspitz musta narttu jonka myötä toiminta jatkui myös pienimuotoisena harrastus ja kasvatustoimintana.